Kampaajat
Iloiset ja ammattitaitoiset parturi-kampaajat palveluksessasi.

Matti
Hei! Olen Matti, Salon Pohjarannan omistaja. Oman kampaamon perustaminen on ollut unelmani ja se toteutui helmikuussa 2013.
Olen työskennellyt kampaajana 20 vuotta ja kokemusta on kertynyt myös opetustehtävistä. Palvelen asiakkaitani iloisesti ja toiveita kunnellen suurella sydämmellä.

Nelli
Hei! Olen Nelli, olen valmistunut parturi-kampaajaksi maaliskuussa 2019. Aloitin työt Salon Pohjarannassa melkein heti valmistumiseni jälkeen.
Parasta tässä työssä on se, että ikinä ei tarvitse jäädä paikalleen, sillä aina voi oppia uutta ja pysyä mukana trendeissä ja muissa alan uusissa jutuissa koulutusten avulla. Minun intohimoni on värjäykset, värinmuutos työt ja se että näkee hymyn asiakkaan kasvoilla kun asiakas on saanut mieleisen ja rentouttavan kampaamokäynnin.

Tara
Hei! Olen Tara, olen ollut parturi-kampaajana 17 vuotta. Puhun suomea ja ruotsia joten voin palvella asiakkaita molemmilla kielillä.
Käyn sännöllisesti koulutuksissa oppien uutta uusimmista hiustrendeistä ja tuotteista. Seuraan innolla myös katumuotia ja somea. Ehdottelen mielelläni uusia malleja enkä arvotele hurjiakaan mallinmuutos toiveita, tietenkin katsoen, että ne sopivat asiakkaille. Panostan työssäni mahdollisimman hellävaraisiin vaihtoehtoihin hiuksia käsiteltäessä. Opastan myös miten voit hoitaa ja laittaa hiuksesi kotonakin.

Jenni
Hei! Olen Jenni, vuonna 2005 valmistunut hiusmuotoilija ja meikkaaja. Seuraan aktiivisesti uusimipia hius- ja meikkitrendejä ja luon sinulle omannäköisen lookin toiveitasi kuunnellen. Kouluttaudun säännöllisesti alamme uusimpiin tuuliin.
Erikoisosaamisena minulla on hiustenpidennykset teippitekniikalla ja erityisen lähellä sydäntäni ovat kampaukset ja meikit. Kotiinviemisiksi saat myös neuvot ja niksit joilla pärjäät hiustesi kanssa myös kotona. Toivotan sinut sydämmellisesti tervetulleeksi!